amzblog

Eteenpäin!

21.2.2019

Siitä se lähtee, ensimmäinen blogipostaus Amazing Tampereelta - paitsi eihän Amazing Tampere kirjoita, vaan ihmiset sen takana. Kirjoitukset aloittaa yrittäjä / toimari Hessu. Myöhemmin nähdään myös kumppaneiden, alihankkijoiden, oppisopimustyöntekijöiden sekä harjoittelijoiden tekstejä, ja tullaa näkemään myös asiakascaseja sekä asiakkaidenkin kirjoituksia kokemuksistaan.

Tässä nyt alkuun pieni katsaus menneeseen ja suuri kuva tulevaan, sekä pari syytä miksi meidän blogia kannattaa seurata tulevaisuudessa.

Kaupunkiseikkailuita on tehty nyt jotakuinkin 7 vuotta. Tällä hetkellä vuositasolla ryhmiä on lähes sata, ryhmäkoon vaihdellessa kahdesta hengestä lähes 300 henkeen – eli henkilökohtaisesta kaupunkikierroksesta kymmenien joukkueiden väliseen yhteiseen kisaan ja kaikkea siltä väliltä.

Lähtökohtana on ollut alusta saakka että sisältö on kevyesti muokattavissa, eli asiakkaan omat toiveet ja teemat saadaan mukaan helposti ja kaikki voivat osallistua tasavertaisesti, kunnosta riippumatta. Lisäksi kaupunkiseikkailun keinoin on mm. tehty yritysten strategioita ja käsitelty syviäkin asiakasyrityksen kehittämisaiheita – tyhytoiminnasta puhumattakaan, jossa on yhdistetty teoreettinen puoli ja käytännön tekeminen niin, että asiakkaalle jää vielä “työkalupakki” mukaan omaan arkeen mukaanotettavaksi.

Mutta miten tähän on tultu?

Ensimmäiset vuodet yksi ihminen, eli se yrittäjä, teki kaiken. Kun keikkoja alkoi olla sesongissa paljon ja ryhmäkoot kasvoivat, oli sijansa alihankkijoilla, koska kaikkea ei vaan pysty tekemään yksin. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli se idearikas alihankkija, jonka kanssa ideoidessa 1+1 on paljon enemmän kuin 2, alkoi tapahtua entistä enemmän. Uusien ideoiden kautta saatiin pienillä muutoksilla sisällöt tehokkaammiksi ja entistä monipuolisemmiksi.

Tulevaisuudessa tulemme yhtenä osana kasvattamaan voimakkaasti suuremmille ryhmille tarjottavaa toimintaa, koska meillä on siihen asiakkaallekin kustannustehokas konsepti, mihin on myös erittäin helposti sisällytettävissä asiakkaan omia aiheita ja teoreettistakin sisältöä. Kasvavan kysynnän sanelemana laajenee tarjonta myös nyt pääosin tehtävistä tyhy- / virkistyspäivistä ja kokousten oheisohjelmista konsultoinnin ja asiantuntijapalveluiden suuntaan, minkä mahdollistaa monialainen ja osaava kumppaniverkosto.

Mutta miksi tämä blogi?

Olemme kumppaneiden kanssa tiedostaneet, että meillä on valtava määrä osaamista, tietoa sekä kokemusta, ja haluamme jakaa niitä eteenpäin. Joten säännöllisen epäsäännöllisesti jaamme täällä kirjoituksia eri aiheista, pääasiassa työhyvinvoinnista, ryhmädynamiikasta, jaksamisesta ja elämyksien tuottamisesta.
Laita palautetta, ja halutessasi myös toiveita siitä mistä haluaisit blogissa lukea.

Hessu Närvänen
Seikkailutirehtööri, yleismies, TJ
Amazing Tampere
Levosta ja latautumisesta

18.7.2019

Vanha kesämökki on kuin kunnianhimoisesti töitä tekevän ihmisen mieli. Aina on vielä se yksi asia, joka pitäisi hoitaa. Työlista pitäisi välillä saada myös tyhjäksi. Mutta miten?

Lue postausLuet tätä nyt
Eteenpäin!

8.7.2019

14 vuotta jatkuvasti kehittyvää elämystuotantoa takana ja määrättömästi kutkuttavia näköaloja edessä. Mitä on tehty, mihin ollaan menossa ja mitä annettavaa Amazing Tampereen blogilla on sinulle.

Lue postausLuet tätä nyt